maanantai 29. lokakuuta 2007

Osakan linna

Noniin, voisi taas kirjoitella vaihteeksi. Jotenkin ei ole saanut aikaan kirjoitella x_X;;
Hieman on flunssaa myös itsellä nyt, tiedä mistä saanut...toivon vaan että paranen nopsaan.

Voisi nyt aluksi kirjoitella tuosta Osakan linnan reissusta missä kävin jo joku aika sitten.
Lähdettiin siis Yukin kanssa kahdestaan linnaan, kun kaverit teki oharit, kun piti mennä johonkinpelihalliin. Yuki asunut Osakassa 3 vuotta, mutta oli eka kerta hänellekin :D


Linna kauempaa. Linnaa ympäröi suht isohko puisto, jotain kaivopuiston luokkaa varmaan. Osakassa itsessään on aika vähän puistoja, kuulemma esim. Tokiossa on reilusti enempi. Osaka on aika betonikaupunki monien mielestä. Itse kyllä samaa mieltä itse keskustan suhteen, mutta pienemmät kaupungit Osakan metropolialueella on omasta mielestäni ihan kivoja.



Minä ja Osakan linna. En osaa kyllä olla kameran edessä luontevasti...ja silmät kiinni kun aurinkoinen päivä häikäisi... värit kuvassa myös oudot kun Yuki vahingossa laittoi kameran manuaalimoodiin :D mutta eipä se mitään.


Tämä on vallihauta joka ympäröi Osakan linnaa. Vesi aika likaista, mutta tässä näyttää ihan kivalta :P


Linna on kyllä tosi makean näköinen ulkoakäsin, ja on kiva kun pääsee kävelemään ihan linnaan kiinni ja vaikka hiplailemaan noita kiviä :D ..mietittiin Yukin kanssa että oli kyllä ninjoilla puuhaa mennä muurien yli ja linnan seiniä pitkin...jos semmoisia täällä nyt ikinä olikaan :P


Tässä kuva linnan etupuolelta. Hieno on ulkoa, mutta ikävä kyllä sisältäpäin linna on suoraan sanottuna kaamea. Kaikki on täysin modernia, eikä mitään alkuperäistä taida olla jäljellä. Saattaa kyllä kai johtua siitä että linna on ollut tulessa kai pariinkin otteeseen. En tiedä kuinka paljon linnasta on enää alkuperäistä. Olisi kyllä saanut rakentaa sisälle jotain vähän hienompaa ja alkuperäisen näköistä, nyt on lähinnä tylsähkö museo.


Maisemat linnan huipulta oli kyllä ihan kivat..vaikkakin Osakasta ollessa kyse meinaa vain kaupunkia ja rakennuksia :D

Matka oli ihan jees, mutta toivoin vähän enemmän alkuperäistä linnaa. Himejin linna kuulemma hienompi, joten se pitää käydä katsastamassa joku päivä.

Ei kommentteja: